Junnujen golfkesä 2026 saatiin päätökseen

Kymen Golfin junnutoiminnassa on takana aktiivinen kesä. Kevät käynnistettiin junnujen keväthaasteella, jossa junioreiden yhteisenä tavoitteena oli pelata tuhat väylää toukokuussa. Tavoite saavutettiin jo hyvissä ajoin ennen toukokuun loppua. Kaikki keväthaasteeseen osallistuneet junnut saivat palkinnoksi Sunilan Sisun tuella hankitun Kymen Golfin juomapullon.

Kesän aikana kisailtiin & treenattiin ahkerasti

Omalla kentällä pelattiin matalan kynnyksen LähiTapiola Kaakkois-Suomen JunnuTouria, jossa tutustuttiin golfin eri pelimuotoihin. Lisäksi lähialueen kentillä kisailtiin Junnujen Kaakko Tourilla, joka huipentui päätöskisaan kauniin Viipuri Golfin Etelä-Saimaa kentän maisemissa. Seuran junioreita on kilpaillut aktiivisesti myös Golfliiton juniorisarjoissa. Dormy Future Tourin kilpailuissa on kisaillut mukana useita uusia kisaajia. Myös Finnish Junior Tour -sarjoihin saimme kesän aikana uusia kilpailijoita.

24H JunnuGolfille

Kesäkuussa Kymen Golfissa järjestettiin ensimmäistä kertaa hullun hauska 24h golftempaus seuran junioritoiminnan hyväksi. 24h peliryhmässä pelasivat valmentajat Tommi & Lari sekä seuran edustuspelaaja Jani Pykälistö. Ryhmän mukana pelasi aina yksi kokeneempi junioripelaaja. Joukkueen mukana pelaava juniori vaihtui kierroksittain.

24h Junnugolfille tapahtumaa maustoi junioreiden oma LähiTapiola JunnuTour, jossa pelattiin 9 väylän BestBall kolmen junnun joukkueissa. Vanhemmilla junnuilla oli mahdollisuus osallistua myös ainutlaatuiseen yöseikkailuun Mid Night golfin merkeissä, jossa pelattiin yön hämärässä klo 22:00-02:00.

Kesäohjaajat tarjosivat kesän aikaana runsaasti golfaktiviteettejä

Kuluneella kaudella Kymen Golfissa työskenteli useampia junioreita kesäohjaajina. Tukea ohjaajien palkkaukseen saimme opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuesta, Osuuspankin Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta sekä Kotkan kaupungin myöntämistä kesätyöseteleistä. Kesäohjaajat järjestivät kesän aikana mm. suosittuja junnukierroksia (=opastettuja pelikierroksia) nuoremmille junioreille, aamupäivätreenejä sekä toimivat apuohjaajina mm. HattuTapsan golfleirillä.

Pikkugolffareiden KG Superit ryhmässä riitti vilinää

Vauhdikkaaseen golfkesään kuului myös suosituksi noussut 5-8-vuotiaiden pikkujunnujen golfkoulu. Kesän aikana golfkoulussa vilisti yli 20 pientä golffaria. Lasten golfkoulun ohjaajina toimivat seuran kesäohjaajat ja valmentaja Lari.

Kesä toi mukanaan myös uusia golffareita

Valmentaja Lari Pykälistö ja kesäohjaajat järjestivät kesän aikana myös kaksi junioreille suunnattua HattuTapsan golfleiriä. Leirillä pääsis suorittamaan myös Green Cardin. Erityisesti KG Tsempparit n. 9-12 v. junnujen valmennusryhmä keräsi kesän aikana mukaan runsaasti uusia innokkaita tulevaisuuden pelaajia.

Golfliiton tuella seurassa järjestettiin myös erillisiä tytöille suunnattuja golfkursseja. Tyttöjen golfkurssien lisäksi järjestimme tyttöjen yhteisiä treenejä sekä pelikierroksia. Tavoitteena oli tiivistää seuran tyttöyhteisöä sekä saada uusia tyttöharrastajia lajin pariin.

Kiitos yhteistyökumppanit, junnut, valmentajat, huoltajat ja koko golfyhteisö

​​​​​​​Kiitämme junnutoiminnan yhteistyökumppaneita arvokkaasta tuesta ja toivomme että yhteistyömme jatkuu myös tulevalla golfkaudella.

Kiitos mukavasta yhteisestä kesästä myös junnuille, valmentajille, huoltajille sekä koko golfyhteisölle!

Nautitaan vielä syksyn golfkeleistä ja sen jälkeen suunnataan katseet kohti talven harjoituskautta!

Kymen Golfin junnutiimi
​​​​​​​

Talven valmennusryhmissä on tilaa myös uusille tulijoille. Valmennuksesta saatte lisätietoja juniorit@kymengolf.fi tai suoraan valmentajilta Tommi Nousiaiselta tai Lari Pykälistöltä.

Kuvia junioreiden kuluneesta kaudesta

LähiTapiola Junnu Tour 9 väylän best ball, kuvat Anssi Hypén.