Tänä vuonna DNA jakoi jo kolmatta kertaa tukea juniorigolfiin
Kymen Golfin juniorit uudistavat tulevalla talvikaudella oheisharjoittelupuitteita Audi Businessaamujen & DNA:n vastuullisuuskampanjan kautta jaetun 3000 euron lahjashekin turvin.
Golfpisteen raati ja DNA tekivät ensin golfseurojen junioritoimijoiden hakemusten esikarsinnan, ja kolme parasta hakemusta pääsi mukaan Audi Businessaamu -kiertueelle. Audi Businessaamu -kiertueella jokaisen osakilpailun pisimmän draivin lyönyt pelaaja pääsi äänestämään näistä kolmesta hakemuksesta mielestään parasta. Kiertueen aikana eniten ääniä saanut hakemus palkittiin tiistaina kauden päättävässä Lucky Winners -tapahtumassa Vierumäellä.
Tänä vuonna voittajaksi äänestettiin Kymen Golfin junioritiimin jättämä hakemus. Hakemuksessa painotettiin golfjunioreiden monipuolisen harjoittelun merkitystä ja tuen turvin tavoitteena on rakentaa seuran talvihallin yhteyteen oheisharjoittelualue, joka tehostaa myös talvihallin käyttöastetta. Oheisharjoitteluun hankittavia varusteita, kuten tikkaita, boxeja sekä muita erilaisia välineitä voidaan hyödyntää osittain myös pikkujunnujen golfkoulutoiminnassa mm. temppuratana sekä ensi kesänä myös kentällä.
Kymen Golfilta palkintoa vastaanottamaan pääsi seuran puheenjohtaja Pekka Salmi. Pekan kaverina päätöspäivää viettämässä oli myös Markku Paunonen. Pekka ja Markku osallistuivat Lucky Winners kiertueen päätöskisaan sekä upeaan tapahtumapäivään Vierumäellä.
Ensimmäisenä vuonna DNA:n tuki matkasi Lahden Golfiin, jossa uudistettiin junioreiden bägivarastoa. Toisena vuonna palkinnon lunasti Porin Golfkerho, jossa koottiin lainavälinepankki vähävaraisten junioreiden harrastuksen helpottamiseksi.
Kymen Golfin junnutiimi kiittää kaikkia äänestäneitä sekä DNA:n väkeä, Audi Businessaamut kiertuetta & Golfpistettä!
Kiitos myös Pekalle ja Markulle, että pääsitte edustamaan Kymen Golfin junnutoimintaa paikanpäälle Vierumäelle.
Kuva: Markku Paunonen