Junnujen kesän valmennuskausi päätökseen

Kymen Golfin junnujen kesän valmennuskausi päättyi rentoihin kisailuihin treeneissä. Treenien päätteeksi herkuteltiin vielä Spinni Bistrossa.

Kymen Golfin junnutoiminnassa on takana aktiivinen kesä. Kevät käynnistettiin junnujen keväthaasteella, jossa juniorit pääsivät suorittamaan erilaisia golfaiheisia tehtäviä. Suurin osa junnuista nappasikin keväthaasteesta matkaan yhteistyökumppaneiden mukavia palkintoja sekä LähiTapiola Kaakkois-Suomen tuella hankitut uudet seuralippikset & mailapyyhkeet.

Kesän aikana kisailtiin & treenattiin ahkerasti

Omalla kentällä pelattiin matalan kynnyksen LähiTapiola Kaakkois-Suomen JunnuTouria, jossa tutustuttiin golfin eri pelimuotoihin. Lisäksi lähialueen kentillä kisailtiin Junnujen Kaakko Tourilla, joka huipentui päätöskisaan meidän omalla kentällä. Seuran junioreita on kilpaillut aktiivisesti myös Golfliiton juniorisarjoissa. Dormy Future Tourin kilpailuissa on kisaillut mukana useita uusia kisaajia. Myös FJT Challenge & Finnish Junior Tour -sarjoihin olemme saaneet kesän aikana uusia kilpailijoita. Seuran edustusjunnujen kisapaidat hankittiin yhteistyökumppanin LähiTapiola Kaakkois-Suomen tuella.

Myös OP Kaakkois-Suomi oli mukana tukemassa seuran junioritoimintaa. OP:n Rakkaudesta Kaakkois-Suomeen tuella järjestimme kesän aikana junnuille erilaisia teematreenejä, joissa pureuduttiin golfin eri osa-alueisiin. OP:n teematreenejä vetivät seuraohjaajat Lari & Oliver.

Pikkugolffareiden ryhmässä riitti vilinää

Vauhdikkaaseen golfkesään kuului myös suosituksi noussut 5-9-vuotiaiden pikkujunnujen golfkoulu. Kesän aikana golfkoulussa vilisti yli 20 pientä golffaria. Lasten golfkoulun ohjaajina toimivat seuran juniorit Kukka, Vera, Luka & Mila. Myös golfkoululaiset saivat käyttöönsä Wintecon tuella hankitut tyylikkäät Golfkoulun treenipaidat. Yhteistyössä Spinni Bistron kanssa pikkujunnulle järjestettiin myös kolme lähipelikilpailua. Lähipelikisoissa toimintaa ohjasivat seuran aktiiviset junnupelaajat. Kymenlaakson Sähkön tuella seurassa päiviettiin pienimpien junioreiden golfvarusteita ja nyt tarjolla onkin laadukkaat varusteet uusien tutustujien käyttöön ennen omien golfvarusteiden hankintaa.


Kesä toi mukanaan myös uusia golffareita

Seuran Golf Pro Tommi Nousiainen järjesti kesän aikana myös kaksi junioreille suunnattua HattuTapsan Green Card -kurssia. Kursseilla apuohjaajina toimivat Kesäduuni OP:n piikkiin tuella seurassa työskennellyt Kukka sekä Kotkan Kaupungin kesätyösetelillä kesäohjaajana toiminut Vera. Kesällä saimme seuraan uusia innokkaita junioreita ja monet junnuista olivatkin isosti apuna opastamassa uusia junnuja ensimmäisillä pelikierroksilla.

Kevään ja syksyn aikana kentällä on pyörinyt myös Kotkan kaupungin kanssa toteutettuja Kuntopolku -hankkeen tutustumisryhmiä. Lisäksi alkukesästä järjestettiin tytöille suunnattu golftapahtuma ”Tyttöjen golfilta”.

Kymen Golf on nyt junioritoiminnan laatuseura

Kesän aikana seuran junnutiimi kääri hihat ylös Golfliiton junioritoiminnan laatukriteeristön osalta. Elokuussa seuralle myönnettiin Golfliiton laatuseura -merkki. Osana laatuseuratyötä seuran junioripolkua on kehitetty. Uusi päivitetty junioripolku julkaistiin junnujen päätöstreenien yhteydessä pidetyissä huoltajainfoissa. Tuleva talvikausi startataankin uudelleen muotoilluilla valmennusryhmillä: KG Superit, KG Tsempparit, KG Haastajat, KG Pelurit & KG Kisaajat -ryhmien talvikausi käynnistyy marraskuun puolessa välissä. Mukaan on tulossa mukava määrä uusia junnuja ja vapaita valmennuspaikkoja on jäljellä enää muutamia.

Syyskuussa junioritoiminta sai myös Audi Businessaamut kilpailuista voittamansa DNA:n vastuullisuuskampanjan stipendin, jonka turvin talvihallille tullaan rakentamaan pienimuotoista lämmittely- ja oheisharjoittelutilaa. Tila pyritään saamaan valmiiksi ennen talven treenikauden käynnistymistä.

Syksyn päätteeksi seuran junioreita matkasi vielä Golfliiton 9-15 v. junnujen golfleirille Vierumäelle. Kotiin saatiin innokkaita ja hieman väsyneitä pelureita. Matkaan oli tarttunut paljon oppia sekä uusia kavereita!

Kiitos yhteistyökumppanit, junnut, valmentaja, huoltajat ja koko golfyhteisö

​​​​​​​Kiitämme junnutoiminnan yhteistyökumppaneita arvokkaasta tuesta ja toivomme että yhteistyömme jatkuu myös tulevalla golfkaudella.

Kiitos mukavasta yhteisestä kesästä myös junnuille, valmentajille, huoltajille sekä koko golfyhteisölle!

Nautitaan vielä syksyn golfkeleistä ja sen jälkeen suunnataan katseet kohti talven harjoitus kautta! Mikäli teidän perheestä löytyy golfista kiinnostunut juniori-ikäinen pelaaja niin tutustu toimintaamme ja ota yhteyttä kgjuniorit@gmail.com.


Kymen Golfin junnutiimi
​​​​​​​

Junioreiden syyskauden kausi-info 30.9.2025

Makupaloja junioritoiminnan kesästä 2025

Kymen Golfin junioreiden pelaajapolku