Niinilahdentie 2, 48310 Kotka

Kummipelaajatoiminta

KUMMIPELAAJATOIMINTA TUKEE

GOLFARIA ALKUTAIPALEELLA

Kymen Golfissa aloitettiin kaudella 2019 kummipelaajatoiminta. Sen tarkoituksena on tarjota tukea golfin pelaamista aloittaville ja uusille seuran jäsenille – madaltaa kynnyksiä, joita saattaa olla matkalla green card -kurssilta kentän väylille ja viheriöille.

Vapaaehtoisista koottu kummipelaajaryhmä tarjoaa halukkaille kokenutta peliseuraa. Kummipelaajakierroksilla uudet harrastajat saavat opastusta käytännön toimintatapoihin, pelin sujuvuuteen ja turvallisuusnäkökohtiin.

Kummipelaajat puolestaan saavat vaihtelua pelaamisen rutiineihinsa, uusia tuttavuuksia ja pääsevät ehkä näkemään golfiakin tuoreista näkökulmista. Uusien kontaktien toivotaan myös lujittavan seurayhteisöä ja piristävän sen henkeä.

Kummikierroksella käydään läpi perusasioita

Kummikierroksen aikana tavoitteena on tutustuttaa pelaajat pelin lomassa etikettiin, sujuvaan pelaamiseen sekä esitellä perussääntöjä ja tietysti tärkeimmät turvallisuusseikat.
Myös muutamia yleisiä käytännön asioita on hyvä käydä läpi, kuten ilmoittautuminen kierrokselle ja tulosten kirjaaminen.

Esimerkiksi näitä asioita kierroksella voidaan ottaa esille.

Pelaajien esittäytyminen ennen kierrosta.

Lyöntijärjestys.

Turvallisuus: FORE! Miten toimin? Milloin huudan?

Tarvittavat välineet (griinihaarukka, merkkausnasta, oman pallon tunnistaminen).

Liikkuminen ja sijoittuminen kentällä turvallisesti ja muita pelaajia häiritsemättä.

Pelikavereiden lyöntien seuraaminen. 

Varapallon pelaaminen.

Divottien ja alastulojälkien korjaaminen, bunkkerin haravointi.

Perussäännöt: estealueet, out-of-bounds, kadonnut pallo, droppaaminen.

Pelinopeus: sujuvasta etenemisestä huolehtiminen, kadonneen pallon etsimisen aikaraja, harjoitussvingien määrä, ohitustilanne yms.

Tuloksen kirjaaminen ja pelikaverin merkkarina toimiminen.

Kättely kierroksen päättyessä.