Hetkiä historiasta

1964. ”Toimintaa, jonka tarkoituksena on  edistää golfpelin harjoittamista”

1960-luvulla golf oli Suomessa harvojen huvi. Ainoa 18-reikäinen golfkenttä oli Helsingin Talissa, eikä muualla maassa ollut montaa vajaamitaistakaan. Kaakkois-Suomessa pelin ensi kipinät olivat jääneet historian hämärään ja rajan taa. Venäjän keisari Nikolai II:lle oli rakennettu pieni golfrata hänen kesänviettoseudulleen Virolahdelle vuonna 1912. Viipuriin oli perustettu golfseura ja Suomen järjestyksessä toinen kenttä 1930-luvun lopulla.

Teollisuus- ja satamakaupunki Kotkan vahvan työväenhengen ilmapiirissä golfia pidettiin kalliina eliittiharrastuksena. Toisaalta juuri teollisuuden ja elinkeinoelämän kansainvälisten yhteyksien takia täällä oli myös henkilöitä, jotka olivat golfiin tutustuneet ja siitä innostuneet.

Puunjalostusteollisuudessa myyntijohtajana työskennellyt konsuli Dage Brunow järjesti kevätkesällä 1964 kirjekyselyn, jossa 516 vastaanottajalta tiedusteltiin kiinnostusta golfiin ja mahdolliseen kenttähankkeeseen. Myönteisiä vastauksia tuli 106.

7. syyskuuta 1964 pidettyyn, Suomen Golfliiton propagandavaliokunnan koolle kutsumaan perustavaan kokoukseen saatiin paikalle 11 osanottajaa. Kokouksessa perustettiin Kymen Golf ry -niminen yhdistys ”harjoittamaan toimintaa, jonka tarkoituksena on edistää golfpelin harjoittamista ja siinä suhteessa pitää golfkenttää jäseniensä käytettävänä sekä ylläpitää kerhohuoneistoa ja siinä hoitaa ravintolaliikettä.”

Seuralle valittiin hallitus sekä ratakomitea etsimään sopivaa maa-aluetta  golfkentän rakentamista varten. Tehtävä osoittautui sittemmin perin työlääksi ja mutkikkaaksi.

Uskosta tulevaisuuteen kertoo kuitenkin se, että seura hankki pikimmiten välineitä jäsentensä harjoituskäyttöön: John Letters -puukakkosen, neljä Henry Cotton -rautamailaa, Peter Thomson -wedgen ja John Letters -putterin sekä yhden bägin, kuusi golfkäsinettä, 24 palloa ja 12 tiitä.

 

Purjelentokoneiden varjosta Huuhkajavuorelle

Jo perustamissyksynä alkoi päättäväinen pelipaikkojen etsintä. Kymenlaakson Seutukaavayhdistykselle kirjelmöitiin kunnioittavasti, että kaavoitussuunnitelmissa otettaisiin huomioon tarve golfkentän sijoittamiseksi Karhulan-Kotkan-Kymin alueelle.

Väliaikaiseksi pelipaikaksi seuran ratakomitea löysi ensimmäiseksi Kymin lentokentän. Puolustushallinnon ja Karhulan Ilmailukerhon kanssa tehtiin vuokrasopimus, ja kesällä 1965 golfpallot lensivät ilmaan kentän laitamilla. Hiekkainen ja sorainen maasto kuitenkin kulutti välineitä, rehottavan kasvullisuuden taltuttaminen kulutti talkoovoimia ja vilkas purjelentotoiminta haittasi ja jopa vaaransi pelisuorituksia.

Seuraavana kesänä golfareita ei enää lentokentän laitamilla nähtykään, vaan he olivat siirtyneet Karhulan Katajaisten urheilukentälle. Katajaisten puheenjohtajan, juoksijasuuruus Viljo Heinon myötämielisyyden ansiosta kentälle saatiin tehdä kolme viheriöntapaista ja muutama lyöntipaikka ympäröivään metsään. Harjoittelu oli innokasta, mutta yleisurheilijoiden toiminnan rajoittamaa. Kerran yritettiin kilpaillakin, mutta yritys lopahti, kun puulaakijalkapalloilijat valtasivat viheriöt.

Parempien mahdollisuuksien etsintää jatkettiin tiiviisti. Erkki Noronkosken johtama etsintäryhmä tutki maastoja niin Hurukselassa ja Tavastilassa kuin Vehkalahden Salmissa ja Takkaniemessä.

1967 päädyttiin Ruotsinpyhtäälle. Kunnan kanssa päästiin yhteisymmärrykseen Huuhkajavuoren talviurheilualueen käyttämisestä kesäisin golfkenttänä. Kesä oli kuitenkin erittäin kuiva, ja nurmet kulottuivat kasteluveden puutteessa. Yksi pelialueen palsta oli myös loppukesään saakka out of bounds, koska kunta oli luvannut sen heinät maat myyneen viljelijän hevosen tarpeisiin.

Golfpallot eivät Huuhkajavuorellakaan lentäneet kuin yhden kesän. Toistuvat takaiskut kenttähankkeissa lannistivat seuratoiminnan pariksi-kolmeksi vuodeksi pihapelien tasolle.

 

1974. Kymmenen vuoden harharetkien jälkeen löytyi Koivula

Ajan mittaan kipinään tuli taas hehkua. Kentän sijoituspaikan etsinnän keskiöön nousi Anjala. Wrede-suvun Muhniemen kartano olisi tarjonnut maiden lisäksi tyylikkään klubirakennuksen sekä lammaslauman kentän hoitoon. Anjalan kirkonkylästä löytyi mahdollisuus huomattavasti isompaan maa-alaan. Neuvottelut molemmista katkesivat kuitenkin viimeistään esisopimusvaiheessa.

Vuonna 1972 Erkki Noronkoski löysi tuloksellisemman kehityspolun alun työpaikastaan, A. Ahlström Oy:stä. Yhtiön maita katsasteltiin Itärannassa ja Korkeakoskella, mutta sitten päädyttiin Koivulaan.Yhtiöllä oli siellä noin seitsemän hehtaaria peltoa, jota oli käytetty lähinnä lehmien laitumena.

Kymmenen vuotta seuran perustamisen jälkeen, keväällä 1974, tehtiin Ahlströmin kanssa 20 vuoden vuokrasopimus Koivulan alueesta, pidettiin siellä taivasalla vuosikokous, jossa seuran johtoon astui nuori polvi, ja tartuttiin toimeen. Lehmihaka muuttui golfkentäksi talkootyöllä, jossa puheenjohtajaksi valittu Noronkoski oli keskeinen tekijä. Hän suunnitteli, hankki laitteita ja tarvikkeita – ja ajoi puskutraktoria.

Vuokraisäntä Ahlströmin suopea suhtautuminen jatkui laite- ja muuna tukena rakentamiselle. Karhulan konepajalta esimerkiksi saatiin vanha työmaaparakki klubitaloksi. Sen kalustus puolestaan tuli talkooperiaatteella Koivulan kenttämestarin Pentti Suolasen perheeltä.

Ensimmäiset kokeilevat golflyönnit Koivulassa iskettiin syksyllä 1975. Seuraavana kesänä päästiin pelaamaan kuusiväyläisellä kentällä. Ensimmäinen kilpailu pelattiin 9.7.1976, ja syyskuussa seuran ensimmäiset mestaruuskilpailut. Voiton tasoituksellisessa kilpailussa vei puheenjohtaja Noronkoski. Jotta kilpailut saatiin yhdeksänreikäisiksi, kolme väylää pelattiin kahteen kertaan.

Koivulan kentän rakentamisurakan arvoa korostaa se, että seuran jäsenmäärä oli tuolloin noin 50. Kilpailutoimintaan osallistui aktiivisesti heistä viitisentoista.

 

Koivulaa ristiin rastiin, kunnes rajat tulivat vastaan

Seuraavat vuodet olivat rauhallista pelailua pienellä joukolla ja pienissä puitteissa.

”Kaikki kilpailut pelattiin aluksi yhdeksän reiän pituisina, sillä pitempi kilpailukierros suuria ryteikköalueita sisältävällä kentällä olisi vienyt liikaa aikaa. Palloja jouduttiin etsimään lähes joka lyönnin jälkeen, joskus jopa viheriöltäkin.” – Puheenjohtaja Heikki Hyväkön muistiinpanoista.

Hyväkön puheenjohtajakaudelle, 1982–85, osui kuitenkin golfin suosion nousun alku, niin Kotkassa kuin koko maassa. Kymen Golfissa tehtiin määrätietoinen suunnitelma uusien jäsenien hankkimiseksi sekä toisaalta jo jäseninä olevien jäsenyyssuhteen syventämiseksi. Järjestettiin PR-tapahtumia ja tutustumistilaisuuksia. Vuosina 1981-84 seuran jäsenmäärä kolminkertaistui 48:sta 159:ään.

Positiivinen kehitys johti myös kasvukipuihin. Kun entistä suurempi joukko halusi pelata yhä tyydyttävämpää golfia, Koivulan rajat tulivat vastaan. ”Koivulan kenttä oli todella tungokseen asti ylikuormitettu kun ennätyksellisen suuri 36 pelaajan joukko kilpaili torstaina puulaakimestaruudesta 9 reiän tasoituksellisessa greensome-nelinpelissä.” (Lehdistötiedote vuodelta 1983)

1983-84 Koivulan kenttää kehitettiin yhdeksänreikäiseksi. Lisäys tapahtui entisen alueen puitteissa, joten myös riskit lisääntyivät. ”Ainoa par 5 pelattiin kulmasta kulmaan, kaikki muut väylät olivat pelissä kuten myös kentän halki kulkeva auto- ja kävelytie”, on Jarkko Jääskeläinen muistellut.

”Seuramme on pakottavista syistä suuren haasteen edessä, uusi suurempi kenttä on saatava aikaan – asian ennakkovalmistelut ovatkin jo vireillä”, puheenjohtaja Hyväkkö kirjoitti vuosikirjassa 1984.

 

1984. Hautausmaan kohdalta näkyi vain metsää ja kivikkoa

Golfseuran aktiiviset jäsenet kävivät tutkailemassa uuden kentän paikkaa mm. Laajakosken ja Kaarniemen maisemissa. Esteeksi nousivat yhtäällä maanomistussuhteet, toisaalla sopivan yhtenäisen alueen puute. Maanomistuksen ongelmiin tyssäsi myös alustavan suunnitelman asteelle edennyt hanke kentän sijoittamiseksi kaupunkirakenteen kannalta keskeiseen Jumalniemeen.

Avainhenkilöksi tässä vaiheessa nousi Pekka Günther, joka 1980-luvun alkuvuosina tuli seuran hallituksen ja kenttätoimikunnan jäseneksi sekä 1985 alkaen puheenjohtajaksi. Günther oli toiminut jo pitkään kunnallispolitiikassa mm. kaupunginvaltuutettuna, joten hänellä oli hyvä tuntuma siihen, keiden kaikkien pää piti saada kääntymään. Demaritaustasta ei ollut haittaa, kun piti pehmittää esimerkiksi liikuntalautakunnan asennetta, jonka mukaan golf ei ollut edes oikein urheilua.

Kotkan kaupungin edustajat kehottivat seuraa harkitsemaan kentän mahdolliseksi sijoituspaikaksi Mussaloa. Kaupunki oli 1980-luvun alusta lähtien hankkinut sieltä maita sataman tulevia laajennustarpeita varten, asuntorakentamiseen sekä virkistys- ja liikuntakäyttöä silmälläpitäen.

Seuran silloinen sihteeri Matti Harjunen on muistellut ensi visiitin tuottaneen tyrmistyksen: ”Käännyimme hautausmaan kohdalta takaisin ja totesimme, ettei kukaan hullu rakenna sinne golfkenttää. Seillä on pelkkää metsää ja kivikkoa.”

Muutakaan ei kuitenkaan tullut tarjolle, joten 1985 palattiin Mussaloon, mukana asiantuntijoita Golfliitosta sekä Suomen tunnetuin ja suosituin kenttäarkkitehti Kosti Kuronen. Heidän ansiostaan alettiin ymmärtää tarjolla olevat edut: kenttään tulisi niin alavaa aluetta kuin mäkiä, koivikkoja, mäntymetsää, merimaisemaa ja suuria kiviä.

Ratkaisevat neuvottelut kaupungin kanssa käytiin huhti-toukokuussa 1985. Niiden jälkeen kaupungingeodeetti Risto Iivonen jatkoi tarvittavien maiden hankintaa. Vastuksia riitti edelleen. Esimerkiksi nykyisen 5. väylän mutkan ja 12. väylän tiipaikan saaminen sijoilleen edellytti seuran lähetystön vierailua kermakakun kanssa Mussalon Marttojen kokouksessa.

Emännät käänsivät lopulta epäröivimpienkin isäntien päät, ja 4.11.1985 kaupunginhallitus päätti varata tarvittavan alueen Mussalosta golfkäyttöön. Kaupungille saataisiin siten myös uusi matkailuvaltti leirintäalueen läheisyyteen.

Lähteet: 

Yrjö Tiura, Jukka Lehtoranta: Golfia Kotkassa, Kymen Golf 1964-2014

Kai Kilappa: KG-Kirja 1995