Kenttä on nyt saanut lämpöä ja vettä ja kasvanut hyvin ja on hienossa kunnossa ja haluamme varmasti kaikki auttaa kenttä henkilökuntaa pitämään sen sellaisena.
Muutamia huolestuttavia asioita on kuitenkin tapahtunut kentällä.
Range palloja on löytynyt kentältä, RANGE PALLOILLA PELAAMINEN ON EHDOTTOMASTI KIELETTYÄ, se voi johtaa pelikieltoon. Myös viheriöltä on lyöty (swingattu), jos pallo joutuu väärälle viheriölle siitä tulee vapautua, ilman rangaistusta. Viheriöllä käytetään ainoastaan putteria.
Alla muutamia ohjeita jota tulee noudattaa:
Laita tuore divotti takaisin paikalle, älä laita kuivuneita, ne eivät enää juurru, tekevät ainoastaan haittaa, ruoho ei pääse kasvamaan kunnolla. Aseta divotti kunnolla lyönti jäljen päälle ja paina se kengän kannalla tukevasti paikoilleen.
Tai käytä siemenhiekkaseos pulloa ja täytä jälki siemenillä, ne löytyvät kärryistä sekä ykkös tii paikan info taulun vierestä jossa myös laatikko mistä niitä voi täyttää.
Paikkaa pallon alastulo jäljet viheriöllä, myös muitten jättämiä.
Noudata peli nopeutta, nyt loma aikana kenttämme on todella täynnä, eli seuraa edellä olevaa ryhmää ja katso ettei jää tyhjää väylää väliinne.
– Kaitsu
Kaj Luukas
Kapteeni