Jarno Lähde teki komean pelireissun Malesian Kuala Lumpuriin, jossa iskettiin World Amateur Golfers Championship Invitalional 2022 pelikiertueen finaalikisa.
WAGC Srixon Tour on kansainvälinen kilpailu, joka alkaa maakohtaisilla karsinnoilla 44 eri maassa. Yksi Suomen karsintakilpailuista pelattiin kesällä myös Kymen Golfin isännöimänä. Lähde hankki Suomen edustusjoukkuepaikan voittamalla Vierumäen kentällä pelatun Suomen finaalikisan tasoitusryhmässä yksi (0-5,4).
Kuala Lumpurin 72 reiän finaali kisailtiin neljällä eri huippuluokan kentällä.
Kisan voittajaksi ykköstasoitusryhmässä pelasi Malesian Mohd Ahmad 288 (70,76,70,72).
Lähde viihtyi myös Malesian viheriöillä, ja sijoittui kisassa viidenneksi tuloksella 300 (77,80,72,72).
– Kisaolosuhteet ja puitteet olivat kyllä hyvät. Ajoittain oli haasteita vaikeilla ja kapeilla väylillä, mutta sijoitukseen voin olla kyllä tyytyväinen, kertoili Lähde kotiin palattuaan.
– Oli kyllä hulppea reissu, suosittelen kaikkia osallistumaan jatkossa kotimaan karsintakilpailuihin ja pyrkimään finaalitapahtumaan mukaan, Lähde sanoi.
Risto Vuoksiala