Kolmen tiin kilpailuun tehdyt uudistukset ovat herättäneet keskustelua ja kritiikkiä, kun kesän kilpailukalenteri on julkaistu. Aiemmin tiiviinä kolmipäiväisenä turnauksena määrätyin lähtöajoin pelattu kisa pelataan tällä kaudella kolmena perättäisenä viikkona viikkokilpailun konseptilla: pelaaja valitsee itse lähtöaikansa ja pelikumppaninsa.
Aiemmin vain senioreille tarkoitettu kisa on nyt avoin kaikille.
Seuran kilpailutiimin saamassa palautteessa on esitetty kritiikkiä, että konseptin muutos turmelee kisan kilpailumaisuutta. Vapaa lähtöaikojen valinta aiheuttaa kilpailijoiden välille epätasa-arvoisuutta, koska pelaamisen olosuhteet saattavat viikon mittaan vaihdella paljonkin.
Kilpailutiimin puheenjohtaja Olli-Pekka Jaakola ja senioritoiminnan vetäjä Juha Hirvi haluavat vastata arvosteluun ja kertoa niistä perusteista, joilla kilpailun uudistamiseen päädyttiin:
– Kauden kilpailukalenteriin oli jälleen tyrkyllä enemmän ideoita ja toiveita kuin siihen oli mahdollista sisällyttää. Vaikka koronapandemia onkin helpottanut, toivotaan, että kentän pelikierrosten määrä ei notkahtaisi parin viime kauden ennätyslukemista. Kilpailujen sijoittamisessa kalenteriin joudutaan aina vastapainona punnitsemaan sitä, kuinka paljon hyviä lähtöaikoja suljetaan kilpailuun osallistumattomilta pelaajilta, niin oman seuran jäseniltä kuin vieraspelaajilta.
– Uudella konseptilla kolmen tiin kilpailu pystytään toteuttamaan kesän huippusesongin aikana, viikoilla 29-31, niin, että se jättää joustavasti hyviä lähtöaikoja myös muiden pelaajien käytettäväksi. Lähtöajan vapaa valinta antaa myös lisää mahdollisuuksia niille, jotka haluavat osallistua kisaan, ja siten kasvattaa osanottajien määrää.
– Muutoksessa on kyse siitäkin, että kehitys ja edistys vaatii uusien tapojen ja konseptien kokeilemista. Jälkeenpäin arvoidaan, miten kokeilu onnistui, ja jos arviointi niin osoittaa, voidaan aina vaikka palata entiseen.