Niinilahdentie 2, 48310 Kotka

Pulkkanen hienosti kakkoseksi Czech Mastersissa. Voitto ratkesi vasta viimeisellä väylällä

 

Tsekin Prahassa pelattu golfin miesten Euroopan-kiertueen päättyi sunnuntaina iloisissa suomalaismerkeissä. Päätöspäivään kisan kärkipaikalta lähtenyt Tapio Pulkkanen sijoittui lopputuloksissa komeasti jaetulle toiselle sijalle (275 lyöntiä/–13).

Suomalaispelaaja jakoi saman sijoituksen USA:n Sean Crockerin kanssa. Kilpailun voiton vei USA:n Johannes Veerman, jolle Pulkkanen hävisi lopulta kahdella lyönnillä.

”Hieno kisa. Viimeinen päivä meni erittäin hyvin ennen viimeistä reikää”, kommentoi Pulkkanen Golfpisteen verkkosivuilla.

Pulkkanen oli yhden lyönnin johdossa 16. reiän jälkeen, mutta kaksi viimeistä avausta johtivat lopulta harmittaviin epäonnistumisiin.

”Harmittavasti tulkitsin karheikkoa hieman väärin. Pallo ei oikein lähtenyt mihinkään, vaikka näytti kohtuulliselta makuulta. Harmittaa, mutta ei auta kuin jatkaa matkaa viisaampana”, Pulkkanen totesi.

Kilpailun jaettu toinen sija oli Pulkkaselle tähänastisen uran kovin sijoitus Euroopan-kiertueella. Palkintorahaa kertyi noin 76 000 euroa./HS