Kenttä piti pintansa. Vain Sakke Siltala -1 (71) alitti par’in SM-kisan avauspäivänä. Elias Haavisto jakaa 21-vuotiaiden kärkipaikkaa.

Par-tulokset olivat tiukassa nuorten SM-golfin avauspäivänä Mussalossa.

Elias Haaviston +2 (74) riitti jaettuun ykköstilaan alle 21-vuotiaiden sarjassa.
Kankaisten Golfin Sakke Siltala 18-sarjassa oli ainut alle kentän par’in pelannut golfari. Siltalan tulos -1 (71) oli kaksi lyöntiä parempi kuin Tarina Golfin Anthon Rothilla +1 (73) ja Vuosaari Golfin Niilo Mäki-Petajällä.

Kymen Golfin Arttu Liukkosen kierrostulos 84 toi sijaluvun 28, ja Miro Kemppi pelasi kisan avauspäivänä 95. lyönnin kierroksen.

Haavisto kaksi yli par’in

21-vuotiaiden sarjassa kotikentällä pelaava Elias Haavisto ja Vuosaari Golfin Aaro Pohjola aloittivat kisan 74 lyönnin kierroksella. Se riitti lopulta johtoon SM-kisassa avauskierroksen jälkeen, varsinkin kun kisaa vielä ennen viimeistä väylää johtanut Helsinki Golfklubin Markus Luoma sortui tuplabogiin.

Elias Haavistolla oli vahva startti päivän kisaan. Kahdelle ensimmäisellä väyllä tuloskorttiin merkattiin birdiet, mutta tahti hieman tasaantui kisan edetessä. Ensimmäiset yhdeksän reikää 37, ja sitten toisella puolikkaalla seitsemän väylää yksi alle par’in ja loppuun kaksi bogia.

– Tuli kyllä liian paljon virheitä. Takaysilläkin oli birdie-paikkoja, mutta en pystynyt niitä hyödyntämään, Haavisto sanoi.
– Griinit olivat hyvät, mutta hidastuivat päivän mittaan.
– Ei kisassa vielä tänään mitään ratkaisuja syntynyt, huomenna sitten uudestaan, totesi kotkalaisgolfari ja oli mielissään kierrosta seuranneesta yleisöjoukosta, jonka mukanaolo nostatti sopivasti kisafiilistä.

Tasainen kärki 21-vuotisissa

21-vuotiaiden tyttöjen kisan kärki avauspäivän jälkeen on tasainen. Par’ista kylläkin mentiin joukolla yli. Tammer Golfin Liisa-Maria Vaitovaara +2 (74), Camilla Järvelä Helsingin Golfklubi +3 (75) ja Sarfikin Erika Danielsson +3 (75) muodostavat kärkikolmikon.

– Draivi kulki tänään hyvin. Tietysti se viimeisen tupla jäi vähän harmittamaan, muut reiät olivatkin sitten pareja ja bogeja, Vaitovaara sanoi.
Muiden tavoin Vaitovaarakin antoi kehuja kentän griineille.
– No hyväthän ne ovat, ja pallot kulkevat juuri sopivasti, tamperelainen totesi.                                               Koski-Golfin Krista Junkkarin epätasainen avauskierros +4 (76) on kaksi lyöntiä kärkeä heikompi.
– Oli vaikea päivä, tuli pari isoa virhettä. Nyt ollaan vielä pakkasen puolella – helteestä huolimatta mutta täältä noustaan, sanoi Junkkari.

Svahn piikkipaikalle

Virvik Golfin Matilda Svahn otti piikkipaikan 18-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Svahnin 72 lyönnin kierrokseen mahtui neljä birdietä, kolme bogia, yksi tupla ja kuusi paria. Ada Huhtalan +3 nosti Viipuri Golfin pelaajan kakkospaikalle ennen Kerttu Hiltusta, joka kiersi Mussalon kentän tulokseen +4 (76).

– Sain kyllä hyvän alun kierrokselleni, takaysillä oli sitten vähän vaikeampaa, sanoi Svahn helteisen kierroksen jälkeen.
– Tupla väylällä 15 jäi vähän kaivelemaan. 235 metriä oli lipulle, ja draivi päätyi oikealle puiden sekaan, tuplahan siitä tuli.
– Mussalon griinit oli tosi hyvät, pallo kyllä rullasi. Hyvät lähtökohdat tämä päivä kuitenkin antoi huomiselle, 18-vuotias Svahn, jonka edellisestä pelaamisesta Mussalon kentällä oli kulunut kuusi vuotta.
-Silloin 12-vuotiaana Kotkan Ruusu -kilpailun draivikisassa väylä oli loppunut kesken, naureskeli Svahn.
Junioreiden lyöntipelin SM-kilpailun toinen kierros pelataan torstaina. Ensimmäiset lähdöt tapahtuvat Mussalon kentällä jo klo 7.30

Kirjoittaja: Risto Vuoksiala

Kategoriassa Etusivu, Yleinen