Tule vuosikokoukseen 13.12. – katso toimintakertomus 2018 ja -suunnitelma 2019

On aika  tarkastaa Kymen Golfin päättyneen kauden yhteisöllinen tuloskortti ja avata tulevan kauden pelikirja. Seuran vuosikokous pidetään Mussalon golfklubilla torstaina 13. joulukuuta kello 18.

Vuosikokouksen esityslistalla ovat sääntöjen määräämät asiat. Seuran puheenjohtaja, kapteeni ja ladykapteeni valitaan kaudeksi kerrallaan. Veli-Matti Pyysing, Juha Hirvi ja Satu Kauhanen ovat valmiita jatkamaan tehtävissään.

Hallituksen jäsenet on valittu kaksivuotiskaudeksi viime vuosikokouksessa. Yksi hallituspaikka on kuitenkin avautunut kesken kauden ja täytetään nyt vuodeksi 2019. Paikalle, johon liittyy erityisvastuu senioritoiminnasta, on ehdolla Tom Sandström.

Kuluneen kauden toimintakertomus sisältää plussia ja miinuksia. Sekä oman väen että vieraspelaajien pelikierrosten määrä Mussalossa kasvoi edellisestä kaudesta. Kilpailuissakin riitti osanottajia, joskaan ei kaikilta osin niin paljon kuin odotettiin. Seuran kulut pidettiin kurissa, joten taloudellinen tulos on positiivinen. Jäsenmäärän hiipuminen aiheutti kuitenkin huolta – mutta myös kannusti ideoimaan toimia, joilla tähdätään parempaan tulevaisuuteen.

Tulevan kauden toimintasuunnitelmassa yksi painopisteistä onkin jäsenhankinnan tehostaminen sekä jo olevien jäsenten sitoutumisen lujittaminen. Golfin harrastamisen edellytyksiä pyritään parantamaan hyvällä yhteistyöllä Kotkan Golf Oy:n kanssa. Kilpailutoimintaa kehitetään kiinnostavammaksi ja uusiakin mahdollisuuksia tarjoavaksi.

Vuosikokouksessa jaetaan myös hallituksen myöntämät stipendit kauden aikana kilpailuissa menestyneille pelaajille sekä junioreille. Saajat ovat Elias Haavisto, Veijo Suomela, Jouni Nykänen, Tuomo Paavola, Arttu Liukkonen ja Amanda Mäkelä.

Hallituksen ehdotukset vuosikokoukselle toimintakertomukseksi 2018 ja toimintasuunnitelmaksi 2019 avautuvat kokonaisuudessaan oheisista linkeistä. Tervetuloa kokoukseen!

MARKKU ESPO

Kirjoittaja on Kymen Golf ry:n sihteeri.

Toimintakertomus 2018

Toimintasuunnitelma 2019

Kirjoittaja: Markku Espo

Kategoriassa Etusivu, Yleinen