Loppukiri alkaa

 
 ”Hattutapion” blogi:

Syksy alkaa olla Suomessa käsillä. Challenge Touri on edennyt myös kauden viimeiselle kolmannekselle. Edessä ovat vielä lähes kaikki suurimmat kilpailut. Matka vie mm. kohti Kazakhstania, Kiinaa, Dubaita ja Omania. 

Heinä-elokuun vaihteessa pelasin harmikseni muutaman huonon kilpailun putkeen ja tuloksina oli kaksi karsiutumista. Pitkät lyönnit eivät olleet ihan sillä tasolla, mitä ne olivat alkukaudesta. Onneksi sain kelkan käännettyä  ja pelasin elokuussa hyvin sekä Norjassa, että Sveitsissä. En onnistunut pelaamaan täysin ehjää kisaa kummallakaan viikolla, mutta molemmissa olin kärjen tuntumassa ainakin jossain vaiheessa kilpailua. 

Tällä hetkellä olen viettämässä väliviikkoa Suomessa treenin ja levon merkeissä. En ole keskittynyt erityisesti mihinkään pelin osa-alueeseen vaan tehnyt hommia tasapuolisesti lähipelialueella ja rangella. Keho ei ole ollut viime viikkoina ihan terävimmillään ja nyt alkaa  fysiikkatreenien jälkeen tuntua taas vahvalta. 

Ensi viikolla pelaan Englannin Lutonissa Challenge Touria. Tällä kertaa luvassa on perus lyöntipelistä poiketen pistepeliä. Lyhykäisyydessään birdiejä kannattaa tehdä reippaasti menestyäkseen ja bogeista ei kannatta liiaksi harmistua!

Pisteet menee näin: albatrossi 7, eagle 5, birdie 2, par 0, bogey -1, tupla tai isompi -3

 
 

Kirjoittaja: kymengolf

Kategoriassa Etusivu