Pelaaja Ensin -kyselystä hyvät arvosanat Kymen Golfille

 

Kymen Golf sijoittui hyvin suomalaisten golfkenttien keskuudessa järjestetyssä Pelaaja Ensin -palautekyselyssä.

Kyselyyn osallistuneiden kenttien joukossa Kymen Golfin jäsenten ja vieraspelaajien arviot kenttäyhteisömme toiminnasta ja palveluista olivat kentistä seitsemänneksi parhaimmat. Listan kärjessä on aiemmissa kenttärankingeissa korkealle sijoittuneita kenttiä. Kyselyyn on osallistunut vuodesta 2014 lähtien noin puolet Suomen golfkentistä.

 

Pelaaja Ensin -palutekyselyyn osallistui meillä tämän pelikauden aikana 320 jäsentä. Edelliskaudella toteutetusta kyselystä saatiin samat määrät vastauksia, joten nyt on mahdollista tehdä vertailua kahden pelikauden välillä.

– Positiivista kehitystä on tapahtunut kautta linjan, totesi kyselyprojektia Mussalossa esitellyt Pertti Lehtonen.

Suurimmat plussat tuli kenttäolosuhteista. Kenttä koettiin hyväkuntoiseksi, mielenkiintoiseksi, hyvinhoidetuksi ja viheriöiltään huippukuntoiseksi.

Vahvuutena pidettiin Kymen Golfissa myös pro-toimintaa.

Kehitystä on tapahtunut edellisvuoteen verrattuna kyselyn mukaan myös seuraavissa kohteissa: ravintola, klubitalo, johto ja tiedotus ja proshop-toiminta. Hinnat ja tuotteet-kohderyhmä oli samalla tasolla. 

Sosiaalinen ympäristö oli saanut hieman plussaa edellisvuoteen verrattuna, mutta juuri tämä asia koettiin yhdeksi haasteeksi tulevaa kautta ajatellen.

Muiksi haasteiksi Pelaaja Ensin-palautekysely toi esiin kentällä tapahtuvan pelinopeuden sekä uusien ja seuraa vaihtaneiden pelaajien intergroimisen golfyhteisöön.

Kirjoittaja: kymengolf

Kategoriassa Etusivu